Kuluneen kymmenen vuoden aikana digimarkkinointi on ottanut valtavia harppauksia ja niin myös webhotellit. Uusia sosiaalisen median alustoja on tullut kuin sieniä sateella ja niistä on tullut monellekin toimialalla elinehto mainonnan sekä asiakashankinnan suhteen. Kun koronapandemia iski, moni alkoi punnita uudelleen oman yrityksensä digitaalista toteutusta ja viimeistään silloin ymmärrettiin, kuinka paljon oikeastaan olemme loppupelissä digipalveluiden varassa. Webhotellit ovat kulmakiviä verkkosivuille, joten nyt on hyvä hetki tarkastella, kuinka ne vaikuttavat brändiin.

Sisällöntuottajien ja webpalveluiden tarjoajien työmäärät lisääntyivät noususuhdanteena, kun yritykset lähtivät uusimaan nettisivujaan, somekanaviaan sekä niiden toimivuutta. Kun panostamista keskitetään lähinnä sosiaalisten median tilien sisältöön, yrityksen visuaaliseen ulkonäköön sekä kohdeyleisön tavoitettavuuteen ei monikaan yritys tule miettineeksi, miten yrityskuvaan vaikuttavat webpalvelut, webhotellit sekä niiden toimivuus. Webpalveluiden tarjonnassa ei juuri ole pulaa, sillä toimijoita löytyy niin Suomesta kuin ulkomailtakin, mutta millä tavoin webhotellin valinta vaikuttaa varsinaisesti yrityksen brändikuvaan?

Kotimaisuuden vaikutukset

Yrityksen näkökulmasta on moniakin syitä, miksi webpalveluiden tarjoajan ja webhotellin tulisi olla suomalainen toimija. Näistä ehkä kaikin puolin tärkein ominaisuus on tietoturva-asiat. Kun palvelimet ovat Suomessa, on tarkkaa tietoa, ketkä niiden tietoihin pääsevät käsiksi. Myös IP-osoite paljastaa, että yritys sivustoineen toimii Suomesta käsin ja se on aina luottamusta herättävä tekijä.

Etenkin, jos yrityksen toimintaan kuuluu verkkokauppa tai muu rahaliikennettä käyttävä osa, on monelle asiakkaalle ensisijaista, että yritystoiminta on aidosti Suomessa. Lisäksi EU:n alueella pätee GDPR-lainsäädäntö, joka taas ei kansainvälisiä, Euroopan ulkopuolisia palveluntarjoajia juuri hetkauta. Kaupan teossa luotettavuus on siis ehkä keskeisin teema.

Luotettavuuden ohella on ratkaisevaa, että yritys saa sivustolleen nopeasti apua, mikäli ongelmia ilmenee. Jos korjauksia tai ohjeita joutuu odottamaan vaikkapa verkkokaupan kanssa pitkään, herää asiakkaillakin epäilys asian aitoudesta. Palveluntarjoajan ollessa suomalainen, saa asiakaspalvelun kiinni omalla kielellä ja useimmiten lyhyellä varoitusajalla. Monella palveluntarjoajalla on jopa päivystävät asiakaspalvelut. Sama koskee sisäisiä intrasivustoja sekä sähköpostiohjelmia, jotka on saatavilla suomeksi. Tämä helpottaa asiakkaiden kanssa toimimista, kun asiat on hoidettavissa kätevästi Suomen rajojen sisällä.

Kun webhotellin yhteyteen on hankittuna yritykselle oma domainkin, on viestinnän taso ammattimaisempaa ja uskottavampaa sähköpostiosoitteen päättyessä “yritys.fi”. Yllättävän usein näkee yrityksiä, jotka käyttävät maksuttomia sähköpostipalveluita. Asiakkaan kannalta se antaa amatöörimäisen vivahteen ja laittaa miettimään yrityksen luotettavuutta. Omalla domainilla oleva sähköposti luo myös yhtenäisen imagon yritysten työntekijöiden suhteen. Wepardin kanssa pääsee vauhtiin domainin rekisteröinnistä lähtien ja autamme webhotellin valinnassa sekä tarvittaessa nettisivujen rakentamisenkin kanssa. Tarkista haluamasi domainin saatavuus täällä!

Domainisi on yksi brändiä luova tekijä webhotellin lisäksi

Verkkototeutus heijastuu yrityskuvaan

Vaikka kilpailu on tasaista kotimaistenkin palveluntarjoajien kesken, on kuitenkin aina kaikkien etu, jos asiakas valitsee suomalaisen toimijan webpalvelun. Kilpailu ulkomaisten kanssa koostuu lähinnä hintaeroista, joten onkin hyvä muistaa, että suomalaisten webhotelliyritysten palvelut ovat järjestäen luotettavampia sekä tietoturvan kannalta varmempia. Halpa tarkoittaa valitettavan usein myös huonoa. Jos yrityksen sivusto tökkii huonon palvelimen takia, ei asiakkaillekaan välity järin moitteetonta kuvaa toiminnan toteuttamisesta. “Jos edes nettisivut eivät toimi, toimiiko mikään mukaan kunnolla?”

Jos päätyy väärän palvelun pariin, ei sen vaihtaminen itsessään ei ole vaikeaa. Palvelusta irrottautumiseen ja uuden aloittamiseen menee silti rahaa hukkaan ja aikaa kuluu turhaa. Siksi kannattaakin harkita tarkoin, minkä webpalvelun valitsee, sillä se vaikuttaa monilta osin myös oman yrityksen ulosantiin sekä brändiin.

Kotimaisen palveluntarjoajan kanssa toimiva yritys antaa pitkälti luotettavan ja suoraselkäisen imagon. Valitsemalla suomalaisen palvelun, ei ainoastaan tehosta omaa yrityskuvaa, vaan tukee kotimaisia digialan työpaikkoja.