Moni yrittäjä ja yritys sijoittaa kotisivuihinsa niiden perustamisvaiheessa suuren summan rahaa. Tämän jälkeen kotisivut jäävät pyörimään itsekseen. Koska ajat muuttuvat ja teknologia kehittyy jatkuvasti, olisi verkkosivuja kuitenkin hyvä muistaa aika ajoin uudistaa.

Yrityksen brändin ja asiakkaiden tyytyväisyyden kannalta on tärkeää, että kotisivut ovat ajan tasalla sekä ulkoasultaan että sisällöllisesti. Vanhanaikaiselta näyttävät sivut eivät herätä asiakkaan luottamusta, kuten ei myöskään sivulle unohtunut vanhentunut tieto. Verkkopresenssi on tärkeä osa minkä tahansa yrityksen toimintaa ja sivujen huono käyttäjäkokemus tekee hallaa koko yritykselle.

Verkkosivujen toiminnallisuuden roolia yrityksen toiminnassa ei pidä aliarvioida. Hyvät verkkosivut tehostavat työtä sekä parantavat asiakastyytyväisyyttä. Toimivat sivut maksavat itsensä takaisin säästettyinä työtunteina sekä kasvavana myyntinä. Jos sivuston ominaisuudet eivät vastaa yrityksen ja asiakkaan nykyisiä tarpeita, saattaa pieni päivitys, tai jopa täydellinen verkkosivu-uudistus olla paikallaan.

Tavoitteellisesti liikkeelle

Kun sivuihin on kerran laitettu rahaa, ei niitä välttämättä muisteta enää huomioida budjetissa. Jos verkkosivuja lähdetään uudistamaan järkevästi ja tavoitteellisesti, voidaan usein jo pienelläkin investoinnilla saavuttaa merkittäviä hyötyjä.

Aivan ensimmäiseksi on hyvä miettiä, mitä uudistuksella halutaan saavuttaa. Halutaanko sen avulla kehittää yrityksen brändiä tai kasvattaa myyntiä? Halutaanko kenties parantaa hakukonenäkyvyyttä tai asiakaskokemusta? Osaavan palveluntarjoajan johdolla voidaan muun muassa pohtia brändistrategiaa ja toteuttaa hakukoneoptimointia, jotta yhä useampi asiakas löytää sivuston.

Seuraavaksi on hyvä miettiä, minkä kokoluokan uudistusta sivut tarvitsevat. Aina ei tarvitse laittaa kaikkea uusiksi, vaan pieni ilmeen piristys voi riittää. Joskus sivujen päivittämiseen on taas hyvä käyttää enemmän resursseja, jotta niiden tehokkuus ja toiminnallisuus saadaan optimoitua. Palautetta sivujen toimivuudesta kannattaa kerätä niin yrityksen sisältä kuin asiakkailta. Kotisivuille voidaan lisätä uusia, yrityksen toimintaa tukevia työkaluja, tai tarvittaessa laittaa sivut pohjarakenteita myöden uusiksi.

Palveluntarjoaja kannattaa valita omien tarpeiden mukaan. Hinta voi olla yksi valintakriteeri, mutta hintalappua ei kannata tuijottaa liikaa, sillä hyvä palveluntarjoaja voi osoittautua pitkällä aikavälillä edullisemmaksi ratkaisuksi. Huolimattomasti väsättyjen verkkosivujen teknisillä ongelmilla tai huonolla tietoturvalla voi olla vakavia ja kauaskantoisia seurauksia. Osaava palveluntarjoaja rakentaa verkkosivut teknisesti vakaalle pohjalle, jolloin myös niiden käyttöikä on pidempi. Hyvän palveluntarjoajan ja yrityksen välisessä yhteistyössä luodut verkkosivut ovat lisäksi yrityksen brändin mukaiset ja sivustorakenteeltaan selkeät sekä käyttäjille että hakukoneille.

Kannattaa myös muistaa, että verkkosivujen tulisi elää jatkuvasti. Pakon edessä tehtyjen jättiremonttien sijaan on järkevämpää kehittää sivuja säännöllisesti ja pitkäjänteisesti. Hyvän ja luotettavan palveluntarjoajan kanssa syntyykin usein pitkäaikainen yhteistyö, jonka positiiviset vaikutukset ulottuvat yrityksen useille eri osa-alueille.

Wepardin Kotisivut

Wepardilta saat uudistettua tai luotua sivusi vuosikymmenten kokemuksella. Voimme päivittää vanhoja tai rakentaa kokonaan uudet. Lue lisää Wepardin kotisivupalveluista täältä. Voit valita verkkosivut palveluna tai sitten kertamaksuna

Tilaa sivut nyt

Keskitymme palveluidemme jatkuvaan parantamiseen

Wepardi tekee sen, mitä tarvitset. Kerro meille ongelmasi ja me ratkaisemme sen asiantuntevasti, joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Kumppanina olemme monipuolinen osaaja ja taivumme sekä markkinoinnin että teknologia-puolen haasteisiin notkeasti.

Rehellisyys ja rohkeus kulkee meillä käsi kädessä – keskitymme liiketoimintasi kannalta olennaisiin asioihin ja emme pihtaa tietoamme tai taitoamme. Osallistamme sinut projektiin juuri niin paljon, kuin haluat. Voit lukea lisää palveluistamme täältä: https://wepardi.fi/palvelut/